Korpiaallon Oonan pentue keväällä 2023

Emä Korpiaallon Oona on oman koiramme Olgan sisko. Oona lähti sijoituskoiraksi Kirsi Tahvanaiselle Sallaan. Kirsi on vastannut Oonan koulutuksesta ja hoidosta itsenäisesti ja Oona onkin kasvanut oikein kivaksi metsästyskoiraksi Kirsin hoivissa. Oona on saavuttanut Kaer-kokeessa useasti AVO 2 palkinnon. Oona on käytännön metsästyksessä hyvä linnun löytäjä ja seisoja. Pysähtymisen kanssa on ollut omat haasteensa mutta koiran kehittyessä nämäkin haasteet ovat vaipuneet taaemmas. Oona hoitaa vesityöskentelyn vaivatta ja omaa myös pienpetokovuutta. Oona on SSK:n jalostusrekisterissä numerolla 14.

Oona palkitaan rotujärjestön (Saksanseisokerho ry) 15.4. Isomünsterimaljalla parhaana Isomünsterinseisojana vuonna 2022 Suomessa.

Oonan työskentely on etenevää eikä maajäljet häiritse liikaaa koiran työskentelyä. Oonan haku on vauhdikasta ja laajaa

Oona elelee koiralaumassa muiden narttujen kanssa mutta kulkee paljon toisten koirien kanssa Kirsin matkassa. Oona on luonteeltaan emänsä Pamin tapaan hieman dominoiva toisia koiria kohtaan mutta ihmisen kanssa todella ystävällinen ja hellyydenkipeä. Oikea sängynvaltaaja, jos sen saa tehdä.

Isä Finn vom Bätjers-Braake on saksalainen jalostusuros joka elää Pohjois-Saksassa perheen ainoana koirana. Finn on lähestulkoon aina omistajansa mukana ja pääsee metsään päivittäin. Finn on saksalaiseen tapaan monipuolinen metsästyskoira jolla on pienpetokovuutta ja hyvä seisontataipumus. Luonteeltaan Finn on lempeä, avoin ja ystävällinen uros jolla ei ole vahtitaipumusta.

Finn on palkittu saksalaisissa kokeissa erinomaisin palkinnoin. Finn on suorittanut nuorten koirien VJP kokeen 72 pisteellä, syksyn vesitöihin ja noutoihin painottuvan HZP kokeen 131 pisteellä sekä VGP monikäyttökokeen 296 pisteellä.

Finn liikkuu vauhdikkaasti ja äänettömästi maastossa sekä tarkistaa hajut nopeasti. Finn on erittäin tottelevainen ja nöyrä ohjattava joka haluaa työskennellä isäntänsä kanssa.

Pentujen odotetaan syntyväksi toukokuun alussa ja ne syntyvät Kirsin luona Sallassa.



.Sinulta odotan arvoisa pennunhankkija

  • Reipasta, aktiivista otetta koiran kanssa tekemiseen toimivaksi seisojaksi
  • Metsästyskorttia
  • Kiinnostusta ja sitoutuneisuutta koiran tulevaan kouluttamiseen
  • Halu tutkia koiran terveys.(lonkat-,kyynärkuvat ja silmät)

  •     Suosittelen peryhtymään seuraaviin asioihin
    Kertoo tärkeää tietoa rodusta.
    Kertoo kuinka koiralla metsästetään ja mihin se on jalostettu.

    Pennun hankinta Korpiaallon Kennelistä. Pennun hinta on 1450 € joka sisältää koulutustukipaketin.Varausmaksu on 300 € joka hyvitetään pennun hinnasta jotka myydään
  • Rekisteröitynä
  • mikrosirutettuna
  • madotettuna
  • Royal Canin ruokintaohjeet
  • Royal Canin pentupaketti
  • Royal Canin hoito-ohjeet
  • Koulutusohje
  • koulutustuki paketti
  • Koulutustukipaketti
  • puhelinneuvonta
  • sähköinen koulutuspalvelu (materiaalit, videot,ohjeet ja oppastus)
  • pentutapaamiset/koulutukset ensimmäinen vuosi 5 kpl + 2kpl 
  • R-pentueen tapahtumat:
  • 1.  2.7.2022 Kajaani
  • 2. 17.9.2022 
  • 3. 19.11.2022 
  • 4. 18.2.2023
  • 5. 15.4.2023 
  • 6.  17-18.6.2023
  • 7.   26.8.2023

Jäsenyydet / lisäedut.

  • Suomen Münsterikerhon jäsenyys vuodeksi
  • Rotujärjestön 1v jäsenyys (Saksanseisojakerho)
  • Osallistumismaksu Junkkariin 
  • Koulutusresurssit Kainuussa


YHTEISTYÖLLÄ ONNISTUMME, OTA YHTEYTTÄ

Juha Aalto 0445861458 korpiaallon@gmail.com




Korpiaallon R-pentue synt. 28.3.2022

Pentueen emänä on oma kasvttimme kolmannessa polvessa Korpiaallon Olga. Olgan sukujuuret vievät Saksaan laajalla rintamalla.

Olga on mukavaluonteinen käyttökoira jolla on vahva nouto. Lintutyöskentelyssä Olgan seisonta on ollut kestävä ja räväkkä nosto. Olgan haku on yläpäistä ja hakualueen tehokkaasti peittävää. Olgalla on kova halu löytää riistaa.

Olga asuu kotonamme narttulaumassa ja on myös lasten käsiteltävissä.


Pentueen isä Sikten on Suomessa syntynyt saksalaisten sukujen yhdistelmä. Pertin isän suvun juuret ovat Etelä-Saksassa ja  emän suvun juuret ovat Länsi-Saksassa.

Sikten eli tuttavallisesti Pertti on vahvarakenteinen iso uros. Luonteeltaan Pertti on erittäin helppo eikä dominoi toisia uroksia. 

Pertillä on laaja, yhteyttäpitävä ja vauhdikas haku jota on helppo ohjata. Riistaintoa riittää.

Pertti asuu kotonaan koiralaumassa.



Korpiaallon O-pentue synt. 9.8.2018

Tavoitteena on jalostaa ja kasvattaa sellaisia Isomünsterinseisojia joista sinä voit olla tyytyväinen ja me voimme tukea sinua ja koiraasi menestykseen. Pääpaino tulevassa pentueessa on saada aikaan pentuja jotka vastaavat Suomen haastaviin mesästysolosuhteisiin ja metsästysmuotoon.

Pentueen emä Korpiaallon Pami:

- kasvattimme toisessa polvessa. Pami on metsästyskoirana väsymätön saaliin etsijä erilaisissa maastoissa säätä kaihtamatta.

-Kaer AVO 2 tulos.

-Pamin hyvät puolet: erinomainen karva; likaa hylkivä, lumi ei tartu, ei takkuunnu, tarkenee hyvin talvella eikä ole liian tukala kesällä. Vahvat käpälät jotka ei rikkoonnu. Erittäin uskollinen koira omalle perheelle.

-Pamin huonot puolet: ulkomuodollisesti keskiverto, omaa vahtivietin joka näkyy julkisilla paikoilla vieraitten ihmisten huomioimattomuutena ja kotona reviirin vahtimisena. 

Pami asuu meillä kotona perheen keskellä koiralaumassamme ja tulee hyvin toimeen perheen lasten ja koirien kanssa. Lapsia perheessämme on kolmen pojan verran: 2 v, 8 v, 14 v.  Koti- ja vieraissakin oloissa Pami on rauhallinen.

Pentueen isä Arko vom Hellgrund:

-Saksan jalostusrekisterissä, VGP I palkittu

-luonteeltaan tasapainoinen 

-käyttöominaisuuksiltaan omaa silmää miellyttävä ja erinomaiset linnunkäsittelyt.

Arko asuu Pohjois-Saksassa Hampurin pohjoispuolella perhekoirana emänsä ja perheen muiden eläinten kanssa. Arkon perheessä on kissoja ja ankkoja. Arkolla metsästetään kurppaa ja fasaania pellolla sekä hanhia ja sorsia läheisistä lammista sekä kanaaleista. Arkolla löytyy myös pienpetokovuutta. Luonteeltaan Arko on ystävällinen ja avoin sekä rauhallinen. Maastossa liikettä ja riistaintoa löytyy sekä kykyä käsitellä lintuja. Juhalta löytyy Arkosta kuvattu video jossa se tekee kurpalle riistatyön. Kysy video Juhalta WhatsAppilla

v.W. Arko vom Hellgrund 71/14 A

Ulkomuoto sg/sg -63 cm

VJP 70 Pkt

HZP 159 Pkt

v.W. HZP 190 Pkt

VGP/ÜF 320 Pkt im I Prs

Pennun hankinta Korpiaallon Kennelistä.

Pennun Hinta 1300€

Varausmaksu 300€ joka hyvitetään pennun hinnasta jotka myydään

  • Rekisteröitynä
  • mikro sirutettuna
  • madotettuna
  • laajat ruokinta ohjeet
  • kattavat hoito ohjeet
  • Koulutusopas (Karsikkaan kirja)
  • koulutustuki paketti

Koulutus tuki

  • puhelin neuvonta
  • sähköinen koulutus palvelu (materiaalit, videot,ohjeet ja oppastus)
  • pentutapaamiset/koulutukset ensimmäinen vuosi 5 kpl
  • 1.   19-21.10.2018  LAPUA
  • 2.  8.12.2018        VEHNIÄ
  • 3.  2.2.2019         KAJAANI
  • 4.  16.-17.3.2019   LAPUA
  • 5.  4.5.2019         VEHNIÄ

Lisä Treenit tulevat kesä-, heinä ja elokuulle 2019.

  • Suomen Münsterikerhon jäsenyys vuodeksi
  • Rotujärjestön 1v jäsenyys (Saksanseisojakerho)
  • Osallistuminen Junkkariin   20 - 22.9.2019
  • Koulutus resurssit

Sinulta odotan

  • Reipasta aktiivista otetta koiran kanssa tekemiseen toimivaksi seisojaksi
  • Metsästyskorttia
  • Kiinnostusta ja sitoutuneisuutta koiran tulevaan kouluttamiseen
  • Halu tutkia koiran terveys.(lonkat-,kyynärkuvat ja silmät)

YHTEISTYÖLLÄ ONNISTUMME, OTA YHTEYTTÄ 

Juha Aalto 0445861458    korpiaallon@gmail.com



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita